sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Legendaarinen Roxette

 Muistatteko -90 luvulla kun radiossa soi Joyride ja diskossa tanssittiin hitaita Fading like a Flowerin tahtiin?



Eilen oli Turussa upean duon keikka nimittäin Roxeten.  Ihan huikea esitys! Päästiin hyvin lähelle eturiviä josta keikkaa oli nautinto seurata vaikka bassojytke tuntui kropassa vielä kotiin päästyänikin.:D Ihana Marie saatettiin lavalle ja keikka pääsi alkuun. Per hyppi ja pomppi pitkin lavaa mennen tullen koko keikan ajan. Marie taas piti visusti kiinni mikkiständistä mutta oli silti menossa mukana. Mielestäni osoittaa aikamoista rohkeutta lähteä keikkakiertueelle "puolisokeana" ja huonosti liikkuvana. Hienoa on kyllä, että ovat lähteneet kietueelle koska muutenhan en olisi heitä koskaan nähnyt. :)



Olin kyllä niin innoissani ennen keikkaa,keikan aikana ja keikan jälkeen. Oli niin legendaarisia biisejä ja vanhat muistot vain tulvi mieleen niitä kuullessa. En olisi uskonut sen päivän koittavan, että näen heidät livenä. Mariehan sairastui vuonna 2002 pahanlaatuiseen aivokasvaimeen. Parantuminen lavakuntoon on vienyt kauan mutta hiljaa hyvää tulee. Nyt lavalla nähtiin sädehtivä Marie.




Porukka lauloi mukana ja tanssi biisien tahdissa. Itse mukaan lukien. Nämä biisit kuultiin keikalla:

Sleeping in My Car
The Big L
Stars
Spending My Time
Crash! Boom! Bang!
Real Sugar
She's Got Nothing On (But the Radio)
The Heart Shaped Sea
Perfect Day
Fading Like a Flower
How Do You Do!
7twenty7
It Must Have Been Love
Dressed for Success
Dangerous
Joyride
Watercolours in the Rain
Listen to Your Heart
The Look
Queen of Rain






Keikka oli joka pennin arvoinen. Kerrankin tuntui, että bändi esiintyi kauan vaikka esiintyivät varmasti ihan normaalin ajan. Roxetella melkein kaikki biisit on tunnettuja joten biisien mukana oli helppo laulaa.Oli muuten ensimmäinen kerta kun olin ison staran keikalla näin lähellä eturiviä. Vain muutama tyyppi oli mun edessä. :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti